Select Page

Siinä missä suomalainen design tunnetaan maailmalla todella hyvin, on suomalainen kenkäsuunnittelu jäänyt vähemmälle huomiolle, kuin mitä se mielestämme ansaitsisi. Jokainen on kuullut Minna Parikasta ja ehkä jopa Pertti Palmrothista. Näiden isojen nimien lisäksi Suomesta löytyy paljon pieniä yrityksiä ja halukkaita tekijöitä, jotka ovat valmiita viemään omaa tietotaitoaan kansainvälisille markkinoille. Yksi tunnetuista nimistä on Aki Choklat, joka on suunnitellut mallistoja muun muassa Kookengälle ja Lahtiset-merkille. Choklat on opiskellut arvostetussa London School of Artsissa.

Moni nuorista, uuden polven lahjakkuuksista on Parikan ja Choklatin tapaan ollut opissa ulkomailla. Opintojen ohessa on mahdollista hankkia parhaassa tapauksessa jopa nimeä, suorittamalla esimerkiksi harjoitustöitä jollekin kuuluisalle yritykselle. Kenkäsuunnittelu on tällä hetkellä kuuma trendiammatti, johon on tunkua. Toisaalta ala kuulostaa epävarmalta ja siltä, että sillä on vaikea menestyä, joka saa monen kenkäfriikin opiskelemaan jotakin tavanomaisempaa alaa.

Kenties näistä suunnittelijoista löytyy vielä sellaisiakin taitureita, jotka yltävät kansainväliselle tasolle. Nuoret vastavalmistuneet suunnittelijat ovat täynnä uutta puhtia ja innovatiivisuutta, kun taas vanhempien tekijöiden valtteina ovat rautainen ammattitaito, kokemus alasta ja näkemys markkinoista.

Suomalaiset kengät ovat juuri nyt kuuminta huutoa, eikä suotta. Laadukkuus, kestävän kehityksen mukaiset materiaalit ja markkinointi ulkomailla oikealle kohdeyleisölle on tehnyt suomalaisen suunnittelun ja ammattitaidon tunnetuksi ympäri maailmaa. Vaikka markkinat ovat vielä suhteellisen pienet, suomalaisen suunnittelun halu ja tarve kehittää entistä parempia jalkineita on kuitenkin suuri. Suomalaisten rankat sääolosuhteet tiedetään maailmanlaajuisesti, joten uskotaan, että suomalaiseen ilmanalaan suunnitellut jalkineet kestävät tuulta ja tuiverrusta asianmukaisella tavalla.

Alan yrityksiltä ja liikkeiltä voit saada taatusti henkilökohtaista apua juuri oikeiden jalkineiden ja sopivan materiaalin valintaan. Me kaikki tiedämme, että oikeanlainen jalkine kestää parhaimmillaan vuosikausia käytössä, sopii jalkaan kuin valettu ja auttaa jaksamaan koko päivän niin kävellessä kuin seisoskellessakin.

Ikävä kyllä Suomessa valmistetut tuotteet käyvät päivä päivältä harvinaisemmiksi, kun tuotanto siirretään tuotantotaloudellisista syistä halvemman työvoiman maihin. Näin ollen aiemmin maassamme suunnitellut ja valmistetut tuotteet ainoastaan suunnitellaan pääsääntöisesti Suomessa, mutta valmistus tapahtuu jopa tuhansien kilometrien päässä. Poikkeuksiakin onneksi löytyy.

Suomalaisen kenkäsuunnittelun historiaa

Kenkäteollisuus on vanha teollisuudenala Suomessa, josta löytyy todisteita lukuisista eri kenkätehtaista ympäri maata eri vuosikymmenien ajalta. Alun perin kaikki kengät valmistettiin käsityönä ja pikkuhiljaa kenkien tuotanto siirtyi liukuhihnamaiseen tuotantoon. Nykypäivänä kuitenkin pidämme huolellisesti ja hyvistä materiaaleista valmistetuista jalkineista ja suomalainen käsityö on edelleen arvostettua.

Tietyillä sektoreilla vaikuttaa siis siltä, että pikkuhiljaa suomalaisessa kengäntuotannossa siirrytään pois liukuhihnoilta, takaisin pieniin kenkätehtaisiin sekä perheyrityksiin, joissa laatu on taattu. Samalla kuluttajat kokevat ostavansa tuotteen, joka suosii eettisesti kestävää kehitystä ja kotimaista tuotantoa. Suomessa valmistetun tuotteen hinta on usein vastaavaa ulkomaista kalliimpi, ja on tosiasia, ettei jokaisella kuluttajalla ole taloudellisia mahdollisuuksia kotimaisen vaihtoehdon valitsemiseen. Suomalainen laatu ja osaaminen ovat huippuluokkaa, ja olisi ensiarvoisen tärkeää, että yhä useampi kuluttaja valitsisi ostohetkellä nimenomaan Suomessa suunnitellun ja valmistetun tuotteen.

Monet kansainvälisesti tunnetut kenkäsuunnittelijat ovat saaneet tietonsa ja taitonsa ulkomailla kouluttautuessaan. Esimerkiksi juuri Minna Parikka hankki koulutuksensa Isossa-Britanniassa. Hänen kaltaisensa suomalaisen kenkäsuunnittelun pioneerit ovat luoneet tietä muillekin uusille suomalaisille suunnittelijoille niin kotimaassa kuin ulkomailla. Mielenkiintoinen yksityiskohta on se, että monet tehtaat ovat aikoinaan aloittaneet tuotantonsa toimittaakseen kenkiä Neuvostoliiton puolelle.

Toiminta on kuitenkin jatkunut menestyksekkäästi myös tämän aikakauden jälkeen. Vaikka kenkäsuunnittelun ja tuotannon historia on Suomessa varsin perinteikästä, on selvää, että meidän tulee suunnata katseemme tulevaisuuteen. Näin ollen on mietittävä, mikä suomalaisten erikoisosaaminen tulee jatkossa olemaan suurin myyntivaltti ja kilpailuetu.

Kuomakengästä trendikorkoihin

Suomen ilmasto ja vaihtuvat vuodenajat tuovat oman haasteensa siihen, millaisia kenkiä suomalaiset haluat ja voivat käyttää. Vaikka löytyisi halukkuutta käyttää moderneja jalkinemalleja ja trendikkäitä materiaaleja, on usein vaihtuva kylmä tai märkä sää tälle esteenä.

Nimenomaan siksi on tärkeää, että suomalaiset suunnittelevat myös jalkineita, jotka laadukkuutensa lisäksi sopivat kotimaiseen käyttöön. Materiaalien tulee olla hyvin vettä pitäviä ja lämpimiä, mutta kuitenkin kevyitä ja kestäviä. Villan ja lämpimien pohjallisten käyttö ovat perinteisiä, edelleen käytössä olevia keinoja, joilla pureva pakkanen saadaan pidettyä ulkopuolella. Uusia innovaatioita kaivataan ja halutaan, joka toimii myös valttikorttina ulkomaan markkinoita ajatellen.

Vaikka käytännöllisyys on yksi suomalaisten jalkineiden peruspiirteistä, eivät kaikki Suomessa suunnitellut tai valmistetut kengät suinkaan ole joka sään kestäviä lämpimiä toppakenkiä. Suomesta löytyy myös suunnittelijoita, jotka luovat kenkiä trendien mukaisesti ja panostavat innovatiiviseen ulkonäköön. Suomalaisilla on taitoa tehdä muodikkaita korkokenkiä ja ajanmukaisia nilkkureita, jotka ovat saaneet kansainvälistä huomiota ympäri maailmaa.

Usein sanotaan, että nyrkkisääntönä kenkien ostossa on se, että jos panostaa laatuun, pärjää hyvin yhdelläkin parilla. Muutoin joutuu hankkimaan useita eri pareja, jotka eivät välttämättä istu käyttäjänsä jalkaan, ja pahimmillaan rikkoutuvat normaalissa käytössä muutamien viikkojen aikana.

Kannattaa siis miettiä, millainen kenkä sopii juuri itselle ja millaisissa olosuhteissa jalkinetta käytetään. Tällä tavalla varmistetaan, että ostos kestää ja on paras mahdollinen valinta itselle. Lähes kertakäyttöisten vaatteiden, jalkineiden ja asusteiden hankinta ei ole millään tavalla kestävä ja ekologinen vaihtoehto. Kuten sanontakin sanoo, ei köyhällä ole varaa ostaa halpaa. Vaikka hieman kalliimman tai jopa huomattavasti arvokkaamman tuotteen hankinta kirpaisisikin, osoittautuu se usein käytössä kaikkein kannattavimmaksi vaihtoehdoksi.

Arvokkaampaa kenkäparia ostaessa kannattaa jalkinetta kokeilla useampaan otteeseen ja perehtyä mahdollisesti saatavilla oleviin käyttäjäarvioihin kyseisestä tuotteesta. Paras tilanne on tietenkin se, mikäli jollakin lähipiiriin kuuluvalla henkilöllä on ollut samanlainen jalkinepari käytössään jo pidemmän aikaa, sillä tuolloin ensikäden, tai pitäisikö tässä yhteydessä sanoa leikkimielisesti ensijalan, tietoa on saatavilla luotettavasta lähteestä.